9. huhtikuuta 2014

Keep running like you ain't gonna stop



En olekaan pitkään aikaan kääntynyt teidän lukijoiden puoleen missään asiassa, joten nyt lienee korkea aika. Meillä on nimittäin pienoinen pulma, johon en itse ole keksinyt ratkaisua.

Aloitetaan vaikkapa kertomalla, että itse innostuin juoksemisesta viime keväänä. Siitä lähtien on tullut käytyä peruslenkkien lisäksi säännöllisen epäsäännöllisesti juoksemassa (paitsi talvella, jolloin mieluummin hautaudun toppatakkiin ja lenkkeilen tuulensuojassa metsässä), välillä pidempiä ja välillä lyhyempiä lenkkejä. En ole mikään himojuoksija, tykkään kyllä juosta lujaa, mutta minulla ei ole pakollista tarvetta juosta joka ikinen kerta vähintään sitä 10km. Usein juoksenkin ensin muutaman kilometrin kovaa ja jos tuntuu siltä, kävelen hetken ja sitten jatkan taas juoksemista. Mitään tavoitteita ei siis ole, kunhan juoksentelen juoksemisen ilosta. Pointtina tässä on kuitenkin se, että pääsääntöisesti tykkään juosta reippaasti ja edetä vauhdilla.

Ja sitten siihen ongelmaan. Haluaisin nimittäin koiran (lue: Fiiliksen) mukaan juoksulenkeille ja aina välillä sen otankin. Fiiliksen kanssa on kuitenkin rasittavaa juosta, sillä se on aivan liian hidas. Enkä oikeastaan ymmärrä, mistä se johtuu - täysiä se ei ainakaan juokse, sen voin sanoa. Yleensä se ravaa "näyttelyravia" edellä, mutta tuppaa jäämään jalkoihin, koska ei oikeastaan missään vaiheessa vaihda laukalle tai etene riittävän ripeästi. Mitään eroa ei tee se, onko se hihnassa, vapaana tai flexissä. Sama juttu jokainen kerta, se ravaa edellä, mutta ihan älyttömän hitaasti. Myöskään fyssarikäynnit eivät ole vaikuttaneet, eli mistään jumeista ei ole kyse. Ja kyllähän se aksakentällä painelee menemään, samoin metsässä kavereiden kanssa (tai yksinkin) juostessa.

Kysymys kuuluukin, hyvät lukijat: miten saisin Fiilikseen enemmän vauhtia juoksulenkeille? En välttämättä halua, että se kiskoo hulluna eteenpäin tai muutenkaan mitään canicross-meininkiä, mutta jotain ripeyttä tuohon menoon olisi kiva saada. Toinen vaihtoehto olisi saada se juoksemaan pelkästään sivulla, mutta miten. Se kuitenkin hakeutuu aina eteen ja jos ohjaan sen sivulle, ei se siinä kauaa pysy. Fiiliksellä siis on selvästi halua pyrkiä eteenpäin, mutta se on vaan... noh, hitaanpuoleinen.

Tämän takia käynkin Fiiliksen kanssa lähinnä pyöräilemässä, sillä tuntuu, että se saa siinä paremmin liikuntaa kuin juostessa. Pyörän kanssa Fiilis menee huomattavasti reippaammin ja usein vaihtaa laukalle, vaikka itse en pyöräilisi edes lujaa. Mutta heti kun lähdetään juoksulenkille, meno muuttuu sipsuttamiseksi ja se todella meinaa välillä jäädä jalkoihin. Pitääkö vain tyytyä siihen, että Fiiliksestä ei tule minulle juoksukaveria? Vai olisiko tähän kenties joku ihan selkeä ratkaisu, jota en vain ole vielä hoksannut? Vinkkejä, anyone?

29. maaliskuuta 2014

Torpeur hivernale


Colliemaista menoa keväisessä metsässä.

Auringon säteet lämmittävät ensimmäisiä kertoja takin lävitse, eikä lenkille lähtiessä tarvitse miettiä kerrospukeutumista - se jos mikä herättäää sikeimmänkin uinujan talvihorroksesta. Kevään kunniaksi oli aika herättää myös blogi takaisin elävien kirjoihin, onhan viimeisimmästä postauksesta aikaa jo lähemmäs pari kuukautta.

Ei sillä, että Suipponokkien valtakuntaan kuuluisi jotain mullistavaa tai sen kummempaa uutisoitavaa. Viimeisimmät viikot ovat lähinnä kuluneet omistajalla töitä tehdessä ja nelijalkaisilla metsässä lenkkeillen. Toki mukaan on mahtunut muutamat agiliitelytreenit ja kisakalenterin selailu useampaankin otteeseen, mutta mitään konkreettista en ole saanut aikaan. Kuinka vaikeaa on ryhtyä tuumasta toimeen ja klikkailla kisailmoja menemään, tai oikeasti raahautua säännöllisesti kentälle treenaamaan jatkuvan "jospa huomenna" -pohtimisen sijaan? Noh, ehkäpä kevätaurinko tuo mukanaan uutta tarmoa myös harrastusrintamalle.

Blogin talviunien aikana on tapahtunut myös jotain, mitä en olisi koskaan uskonut - nimittäin lukijoita meille on kertynyt yli 200! Joskus mielessäni päätin, että jos meille joskus siunaantuu 200 lukijaa, järjestän blogissa arvonnan tai jotain muuta pientä kivaa. En kuitenkaan koskaan tosissani uskonut, että sellainen päivä oikeasti tulisi vastaan. Lukijamäärä kuitenkin näyttää yli kahtasataa, joten nyt lienee aika palkita lukijoitamme jollain pienellä ekstralla. Mutta millä, siitä ilmoittelen myöhemmin. Jokatapauksessa nöyrä kiitos ja kumarrus kaikille lukijoillemme!

(Niin ja jos joku ehti ihmetellä otsikkoa, se tarkoittaa talvihorrosta ranskaksi. Kellään muulla ongelmia keksiä järkeviä otsikoita? Ei hätää, ota avuksi Google-kääntäjä ja etsi sieltä sana, jossa ei ole päätä eikä häntää!)

6. helmikuuta 2014

Harmaita viiksikarvoja havaittavissa



Yhdeksän vuotta sitten en osannut aavistaakaan, mikä minua odottaisi, kun parin kuukauden kuluttua taloon asteli päälle 8-viikkoinen collienpentu. Siitä suloisesta pennusta kasvoi nopeasti epävarma ja kaikin puolin hyvin rasittava nuori koira, jonka kanssa mentiin ojasta allikkoon lukemattomia kertoja. Jostain matkanvarrelta se yhteinen sävel kuitenkin löytyi ja samalla löysin parhaan mahdollisen opettajan, jota ilman en olisi koskaan oppinut koirien maailmasta niin paljoa.

Yhdeksään vuoteen on mahtunut monia kyyneliä ja luovuttamisia, mutta myös erittäin suuri määrä iloa ja onnistumisia. En voi sanoa, ettenkö olisi koskaan katunut Nannin ottamista, mutta tänä päivänä voin sanoa olevani ikuisesti kiitollinen siitä, että olen saanut juuri Nannin itselleni.

Yhdeksän vuotta takana, toivotavasti vielä monta edessä. Paljon onnea maailman rasittavin ja rakkain mummokoira!

26. tammikuuta 2014

Hyvän Yhteistyön Liitely



Tai sitten ei. Käytiin tänään tosiaan juoksemassa Citybelgien agikisoissa Ojangossa. Hyppyradalle en ilmoittanut Fiilistä ollenkaan, koska meillä on hyppäriltä jo yksi luva takataskussa. Siispä luvassa oli vain yksi startti.

Päivä ei alkanut erityisen lupaavasti. Aamulla olin kerrankin ajoissa hereillä ja valmiina lähtöön, mutta autopa päätti sanoa itsensä irti. Pienten teknisten ongelmien jälkeen päästiin kuin päästiinkin starttaamaan Rebecan kanssa kohti Ojankoa. Saavuttiin paikalle noin varttia ennen rataantutustumisen arvioitua aloitusta ja paniikissa säntäsinkin suoraan autosta sisälle tarkistamaan tilannetta.

Onneksi aikataulut olivat vähän myöhässä, joten ehdin just lämpätä koiran rataantutustumisen ja startin välissä. Tämmöiset äkkilähdöt eivät kuitenkaan taida olla ihan mun juttu, sillä radalla olin jokatoisella esteellä epävarma ohjauksesta ja tajusin enemmän kuin kerran olevani ihan väärällä puolella. Rata juostiin siis aikalailla hutiloiden läpi: joukkoon mahtui niin kieltoja, kontaktivirhe, koiraan törmäys ja lopulta se hyllykin... Huoh, aikamoinen paluu vuoden kisatauon jälkeen. Fiilis-raukkakin tuijotti kontakteilta minua vähän hämmentyneen näkösenä, hankalaahan sitä on tehdä oikein, kun ohjaajakaan ei tiedä mitä on tekemässä. Jospa sitä ensikerralla keskittyisin hieman paremmin, enkä viimehetkellä ala kehitellä mitään uusia ohjaustapoja.

Plussana radoilla oli Fiiliksen nopea vauhti, se on nimittäin muutaman kerran treeneissä ollut poikkeuksellisen hitaanoloinen. Lisäksi Fiilis teki tänään kivat alastulot jokaisella kontaktilla (ja omaan silmään otti kyllä tuon puomin ylösmenonkin). Koira siis teki parhaansa, mutta ohjaaja ei ollut tänään ihan yhteistyökykyinen. Huomasin myös, että kisajännitys oli päässyt taas hiipimään ihan kunnolla vatsanpohjaan - jonkinlaisen kisarutiinin hankkiminen olisi ehkä hyvä idea!

23. tammikuuta 2014

The snow glows white on the mountain tonight



Vihdoin ollaan päästy Helsingissäkin harrastamaan kerrospukeutumista, kun talvi ja pakkaset saapuivat kertaheitolla tänne etelään. Toisaalta ihan mukavaa lenkkeillä vaihteeksi kurattomissa metsissä ja nähdä eteensä vielä viideltä iltapäivällä lumen ansiosta, mutta toisaalta jatkuvat -15 asteen pakkaset alkavat hiljalleen syödä motivaatiota nousta sohvalta lenkille. Kaipa sitä täytyy kuitenkin olla kiitollinen, ettei (ainakaan vielä) ole samanlaisia lumikinoksia kuin viime vuonna...

Nannille talvi on aina tarkoittanut jokalenkkistä nenän tunkemista lumihankeen, mikä vielä näin kahdeksan vuoden jälkeenkin tuntuu olevan yhtä hauskaa. Fiilis sen sijaan muuttuu talvi talvelta enemmän kylmänaraksi ja lenkkeileekin lähinnä kolmella jalalla pomppien. Tossujen hankkimista olen jo useaan kertaan harkinnut, mutta päädyn aina siihen lopputulokseen, ettei ne kuitenkaan pysy tuon menossa mukana. Loppujen lopuksi talvi kestää vain muutaman kuukauden, joten ehkä me selvitään hengissä!








Ps. Tänään tuli tasan neljä vuotta siitä, kun Fiilis asteli meidän taloon ensimmäistä kertaa. Outoa ajatella, että Fiilis on jo neljävuotias. Apua kuinka nopeesti aika kuluu!

15. tammikuuta 2014

Paluu aksamaailmaan



Tehtiin Fiiliksen kanssa paluu kisakentille tiistaina Tehis Cupin mölleissä. Tarkoituksena oli käydä katsomassa, kuinka hyvin ollaan unohdettu esteet ja ohjauskuviot tauon aikana. Ja kuten hyvin voi arvata, koira oli meistä se osapuoli, joka edes jotenkin muisti mitä radalla kuuluu tehdä. Onneksi hain meille ryhmätreenipaikan kevääksi, joten saadaan pitkästä aikaa jotain rutiinia treenaamiseen.

Juostiin kaksi starttia maksien kisaavissa. Rata oli noin 2.lk-tasoinen ja kokonaisuudessa ihan mukava, tosin siellä oli muutamia kohtia, joissa joutui olemaan tarkkana. Erityisesti kepit tuotti rataantutustumisessa päänvaivaa, koska en osannut yhtään ennakoida, miten Fiilis tauon jälkeen hakisi keppejä. Päädyin kuitenkin antamaan sille tilaa ja mahdollisuuden hakea kepit itse, ja pienen kompuroinnin jälkeen se onnistuikin pujahtamaan oikeaan väliin omatoimisesti. Näinollen saimme kuin saimmekin ensimmäisen startin juostua nollana maaliin asti.

Lupasin Rebecalle, että hän saa juosta Suipon kanssa toisen startin, jos me saadaan ekalta nolla. Olikin ihan mielenkiintoista nähdä Fiilis toisen ohjaajan kanssa radalla ja erityisesti halusin nähdä, kuinka tuo toimii lennosta toisella ohjaajalla. Ilokseni sain huomata, ettei Fiiliksellä ole mitään ongelmaa mennä treenaamatta radalle "vieraan" ohjaajan kanssa ja suorittaa silti rata normaalisti. Tokalla radalla Fiilis myös teki kepit toisella yrittämällä oikein, johon olen enemmän kuin tyytyväinen.

Loppujenlopuksi oltiin ainoat radan puhtaana läpi taistelleet, joten saatiin nollavoiton ansiosta jotain kotiinviemistäkin. Siispä oikein mukava paluu takaisin agiliidon maailmaan. Myönnettäköön, että treenimotivaatio on hiljalleen hiipinyt esiin ja kisakalenteria on tullut selailtua pariinkin otteeseen!

6. tammikuuta 2014

Suipponokkien sukukokous



Näin aluksi toivottelen kaikille lukijoille oikein hyvää uuden vuoden alkua! Toivottavasti se on teillä alkanut hieman paremmin kuin minulla, sillä olen aika tiiviisti viettänyt viimeisen viikon flunssassa sängyn pohjalla. Fiilis on hyvin uskollisesti myötäelänyt flunssaisen omistajansa arkea maaten masentuneen näköisenä sängyn jalkopäässä, sekä vastahakoisesti raahautunut pissatuslenkeille kuraan ja sateeseen.

Lauantaina olo oli kuitenkin sen verran parempi, että päätin kaivaa pölyttyneen kameran hyllystä, napata koiran matkaan ja suunnata kohti Tervakoskea. Paikalla odotti joukko eri-ikäisiä Koiruuksia ja Fiiliskin piristyi huomattavasti päästessään riehumaan sukulaissuippisten kanssa. Fiilis sopikin oikein hyvin pentupainotteiseen joukkoon, eikä koiraa oikeastaan meinannut edes erottaa sen juostessa 5 kuukauden ikäisten pentujen kanssa pitkin kenttää.

Ohjelmana oli aluksi pientä näyttelytreeniä erityisesti suunnattuna joukon nuorimmille. Minä toimin pentusille tuomaritädin roolissa, jonka jälkeen otettiin jokaisesta hieno pönötyskuva. Myös aikuiset koiruudet pääsivät näyttämään pennuille mallia, tosin Fiiliksen mielestä oli ihan typerää seistä tuulisessa säässä märällä hiekalla. Lopuksi päästettiin koirat riehumaan keskenään kentälle, jonka jälkeen tein Fiiliksen kanssa vielä pientä häiriötokoilua pentujen pyöriessä ympärillä. Voisin tässä vaiheessa taas manata sitä, kuinka ruutu ja kaukot voisivat jo olla kisavalmiita, mutta ehkä säästän sen johonkin toiseen postaukseen...

Pihalla hyörimisen jälkeen kokoonnuttiin vielä Teijalle kahvittelemaan. Fiilis pääsi myös sisälle (lue: sohvalle) nukkumaan neljän 3 kuukauden ikäisen pennun seuraksi. Hienosti Fiilis osasi käyttäytyä pienten pentujen riehuessa vieressä, vaikka ilme selvästi kertoikin, kuinka ällöjä nuo otukset hänen mielestä ovatkaan. Mukavuudenhaluinen suipponokkamme kuitenkin oli niin ihastunut ikiomasta sohvasta, että käänsi vain kylkeä takana riekkuville lapsosille ja tuhisi tyytyväisenä.

Oli kyllä mukavaa nähdä pitkästä aikaa kaikkia vanhoja ja myös uusia Koiruuksien omistajia. Kiitokset taas kerran Teijalle kasvattitreffien järkkäämisestä!








Kaikki muut paitsi kaksi viimeistä kuvaa © Sami Raanti.